maanantai 14. syyskuuta 2015

KISATIEN UUDEN KOULUN KUULUMISIA

Syyskuun puoliväli


Uuden koulun suunnitteluaikataulu (ks. alla) on tehty ja sen mukaan rakennesuunnittelijan perustusten suunnitelmat olisivat valmiina syyskuun loppuun mennessä. Rakennuslupa-asiakirjojen pitäisi olla valmiit 16.10.2015. Varmaan sen jälkeen jossain vaiheessa päästään rakentamaankin.

Suunnittelussa on menossa hallintotilojen ja oppilashuoltohenkilöstön tilojen viimeistely. Lisäksi myös keittiötiloille pitäisi löytyä oma paikkansa. Pienoisen päänvaivan on aiheuttanut se, että kesällä on huomattu keittiön vaativan enemmän tilaa kuin mitä oli ajateltu. Sen tilantarpeen kasvattaminen puolestaan heijastuu ruokalan kokoon ja se taas muihin tiloihin alakerrassa. Vaikea yhtälö, mutta toivottavasti hyvä ratkaisu löytyy.

Kehittelynsä vaatii myös teknisen työ tila. Miten saada kaikki toiminta, tarvittavat tilat ja välineet sopimaan? Myös kansalaisopiston käyttö on otettava huomioon.
Oman ongelmansa aiheuttaa purunpoisto, jota ei kokonaisuudessa ole vielä huomioitu. Se, samoin kuin kaasun varastointi, on kuitenkin sijoitettava varsinaisen teknisen työn tilan ulkopuolelle.

Mikä on sitten uuden koulun lopullinen paikka? Tiettävästi juuri äsken tehdyn maaperäkartoituksen tulokset ovat tulleet. Ne eivät vielä ole meidän käytettävissä, mutta keskusteluita on käyty siinä mielessä, että ne eivät ole ihan ongelmattomat.

Itse mietin yhä mielessäni, että miten uusi koulu saadaan mahtumaan tuohon kaavaillulle paikalle? Ja ennen kaikkea, miten sen rakentaminen käytännössä tapahtuu?


Suunnitteluaikataulu